Koiranruoalla on monta muotoa

Koirien ruokia on monenlaisia ja moni koiran omistaja päätyy sopivaan vaihtoehtoon kokeilemalla erilaisia tuotteita. Jokainen koira on erilainen, joten se mikä saattaa sopia toiselle, voi aiheuttaa toiselle koiralle allergisia oireita tai suolistovaivoja. Ruoka-aineet on kuitenkin luokiteltu pääryhmiin, kuten kuivaruokaan, tuoreruokaan ja raakaruokaan, joihin voimme luoda yleiskatsauksen ennen erilaisten vaihtoehtojen tarkempaa käsittelyä.

Kuivaruoka

Teollisesti valmistetut koirien ja kissojen kuivaruoat ovat yleisimpiä niiden helppouden ja edullisuuden vuoksi. Kuivat napit valmistetaan lemmikkien terveyttä silmällä pitäen monipuolisista raaka-aineista. Ne ovat usein kokonaisuuksia, jossa on tasapainoisesti jonkin verran lihamateriaalia, kanaa, nautaa, kalaa tai jotakin muuta lihaa. Ruoka sisältää usein myös jonkin verran vihanneksia ja esimerkiksi riisiä, joka sopii useimmille koirille. Kuivanappojen koko vaihtelee sen mukaan, minkä kokoiselle ja ikäiselle koiralle napot on tarkoitettu ja usein ne luokitellaan kokoluokkien mukaan kiloittain, pienet napot kääpiökokoisille koirille valmistetaan pientä purukalustoa varten alle kilosta aina kymmenkiloisille koirille saakka. Keskikokoiset napot kymmenestä kilosta kahteenkymmeneen kiloon ja suurikokoisille koirille kahdestakymmenestä kilosta ylöspäin. Kuivaruoan kilohinta on sitä kalliimpi, mitä pienemmälle koiralle ruoka on, joten pienen koiran ruokkiminen ei välttämättä tule suurta koiraa edullisemmaksi, vaikka pieni koira luonnollisesti syö paljon vähemmän kuin suurikokoinen koira.

Tuoreruoka

Lemmikille tarkoitetut tuoreruoat ovat usein makkaroiden muodossa tai rasioissa, joista voi annostella oikean määrän ruokaa koiralle. Näiden ruokien laadulla on suuria vaihteluja, eivätkä ne välttämättä ole koiralle riittävä vaihtoehto. Valmisteet ovat kuitenkin useimmiten helpommin sulavia ja ne on tehty ruoka-aineista, jotka ovat tuoreempia kuin kuivaruoan valmisteet.

Raaka-ruoka

Tämä ruoan muoto on monelle koiralle sopivin ja terveellisin ruoan muoto, sillä omistaja voi mahdollisten allergioiden ja herkkyyksien osalta itse tarkemmin valikoida, mitä lemmikilleen syöttää ja mitä jättää syöttämättä. Ruokinta perustuu lähinnä puhtaaseen raakaan käsittelemättömään ja maustamattomaan lihaan. Raaka liha onkin koirille periaatteessa luonnollisin vaihtoehto, ovathan ne lihansyöjiä luonnoltaan. Raa´an ravinnon ohella moni omistaja voi myös keittää puhtaista raaka-aineista lihaa tai esimerkiksi riisiä lemmikilleen, jolloin on myös helpompi seurata, mihin koiran ruokavalio perustuu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *